Valo kääntää katseet liiketilaan

Meiltä saat kaiken valaistukseen liittyvän saman katon alta, myös avaimet käteen periaatteella. Kosketinkiskot asennustarvikkeineen, yleisvalaisimet ja kohdevalaisimet on mahdollista saada kätevästi ja kustannustehokkaasti yhdellä tilauksella. Osaava ja ammattitaitoinen henkilöstömme suunnittelee, myy, asentaa ja huoltaa valaistuksenne toiveidenne mukaisesti. Tervetuloa asiakkaaksemme!

Ota yhteyttä!

Valaistussuunnittelu

Suunnittelumme tavoitteena on luoda asiakkaalle pitkäikäinen ja myyntiä edistävä valaistuskokonaisuus. Huolellisesti tehty valaistussuunnittelu kerryttää myös säästöä valaistukseen liittyvissä kuluissa.

Lähtökohtana valaistussuunnittelulle ovat asiakkaan toiveet sekä kalustus-layout. DIALux- ohjelmalla voimme laskea tarvittavan yleisvalaistustason, jonka jälkeen CadS- ohjelmalla pystymme piirtämään kosketinkiskojärjestelmät sähkökuviin. Kiskomuutokset jälkikäteen tehtyinä ovat hintavia, jonka vuoksi kosketinkiskojen sijainnin huolellinen suunnittelu on tärkeää ja vaikuttaa oleellisesti projektin onnistumiseen sekä valaistuksen muunneltavuuteen. Kohdevalaistuksen suunnittelussa tarkennamme aina yhdessä asiakkaan kanssa vielä konseptin vaatimukset ennen suunnittelun loppuun viemistä.

Valosuunnittelu pitää sisällään muun muassa valaistustason ja valonvärin optimoinnin sekä valaistuksen muunneltavuuden sekä ohjattavuuden mahdollistamisen. Ajatuksella suunniteltu valaistus on kustannustehokas, nostaa kiinteistön arvoa sekä edistää myyntiä, tuoden esille juuri halutut tuotteet oikeanlaisessa valossa.

Valaistussuunnitelu on osa erityisosaamistamme. Tutustu ideat-sivullamme, mitä esimerkiksi julkisen tilan valaistuksen toteuttamisessa tulee ottaa huomioon ja mitä tuotteita suosittelemme yleisvalaistukseen julkisen tilan valaisussa. Lue myös asiakkaidemme kokemuksia Skiluxista ja tekemistämme valaistustoteutuksia, kuten kampaamon valaistus, myymälävalaistus, liiketilan valaistus tai toimiston valaistus. Olemme mielellämme käytettävissänne valaistusta suunniteltaessa.

Asennuspalvelu

Asennuspalvelumme kattavat valaisimien, lamppujen ja kosketinkiskojen asennuksen. Olemme laillistettu sähköurakointiyritys ja asentajamme ovat koulutettuja sähköalan ammattilaisia. Oman henkilökuntamme sekä hyvien ja luotettavien yhteistyökumppaniemme avulla pystymme tarjoamaan asennuspalvelua joustavasti ja luotettavasti koko Suomen alueella sekä muualla Euroopassa.

Asennuspalvelumme toimii myynnin tukena tarjoten asiakkaillemme näyttävän ja viimeistellyn lopputuloksen valaistuskokonaisuuteen, avaimet käteen periaatteella. Valaisimien kohdentaminen oikealla tavalla edistää tutkitusti myyntiä. Ammattitaidolla ja reippaasti tehdyt asennustyöt ovat yksi yrityksemme ylpeydenaiheista. Valaisinasennus ja tekninen osaaminen ovat olleet tärkeä osa palveluitamme jo yrityksen perustamisesta lähtien.

Valaisin-, ja kiskoasennusten lisäksi teemme mm. hälytinportti-, kassapöytä- ja toimistosähköistyksiä tarpeiden mukaan.

Kuulumme Tukesin sähköurakointirekisteriin.

Huoltopalvelu

Huoltopalvelumme tarjoaa niin yksittäiset lamppujen vaihdot kuin ryhmävaihdot, valaisimien suuntaukset, puhdistuksen sekä huolto-ohjelmien laadinnan helposti ja joustavasti. Henkilökuntamme auttaa valaistuksesi huoltotoimenpiteissä sekä ohjeistaa henkilökuntasi käsittelemään lamppuja ja valaisimia oikein. Näin helpotamme myös somistajan tai kiinteistönhoitajan arkea sekä pidennämme valaisimien käyttöikää. Autamme mielellämme myös oikean lampun tai valaisimen valitsemisessa vanhan tilalle.

Ole meihin yhteydessä niin kerromme lisää.

Ylläpitopalvelu

Palaneet lamput herättävät huomiota ja antavat myymälästä epäsiistin kuvan. Me hoidamme myymälävalaistuksenne ylläpidon luotettavasti ja ammattitaidolla. Räätälöidyllä palvelupaketilla myymäläsi valaistuksesta huolehditaan säännöllisesti eikä myymälähenkilökunnan tarvitse enää keikkua tikkailla vaihtamassa lamppuja. Skilux Oy:n valaistuksen ylläpitopalvelu tarjoaa vaivattoman ja edullisen ratkaisun yrityksesi valaistuksen ylläpitoon ja kohentamiseen.

Sopimusasiakkaanamme saat etuja sekä vuosien kokemuksemme alalta käyttöösi.